Kesken

syys

Uusi osoitteemme on… -postin lähdettyä perheemme sai muutamia onnitteluviestejä teemalla: ”Oi, talo on valmis, ja pääsitte muuttamaan!”. Todellisuudessa olemme siis muuttaneet entistä pienempään asuntoon maksaaksemme talolainan lyhennykset – vuokra on iso summa maksettavaksi kuukaudessa lainan maksuerien ja remonttikustannusten lisäksi.

Karu totuus on, että viime kesänä perheemme yhdessä Åkerbackan pihaan istuttaman tammen taimen kuoltua alkoivat vastoinkäymiset toden teolla.

Kolmivuotiaan poikamme jalan korjausleikkaus oli jo viime keväänä suunniteltu tehtäväksi TYKS:ssä vielä samana vuonna, syys-lokakuussa 2016. Siitä syystä ainakin osa Åkerbackan päärakennuksesta piti saada asumiskelpoiseen kuntoon, jotta olisimme päässeet muuttamaan omaan kotiimme jo elokuussa. Toisin kävi. Ensin loppuivat rahat; budjetti räjähti osin vanhan talon yllätysten vuoksi, osin viimeistelemättömän ja väärinrakennetun autotallin takia, jonka loppukatselmus oli tekemättä, sekä ulkopuolisen työvoiman käytön viemän leijonanosuuden vuoksi.

Ja minä, joka valvoin budjettia ja istuin kirstun päällä, olin koko viime kevään kiireinen elämäni suurimman suunnitteluprojektin takia: Laukon kartano avattiin isolle yleisölle toukokuun lopussa. Budjetin valvonta jäi taka-alalle, kun Laukon kokonaisvaltainen suunnittelu vei kaiken ajan (kirjamuotoilu, graafinen muotoilu, mainonnan suunnittelu sekä tila-, arkkitehtuuri-, kaluste-, tuotesuunnittelu). Olihan viime keväänä vielä lisäksi yhden kuukauden mittainen ajanjakso, jolloin ei ollut päivää, etteikö joku perheestämme olisi sairastanut.

Talo jää siis ensi talveksi kylmilleen. Onneksi kyseessä on hirsitalo ja hengittävät, luonnonmukaiset rakenteet. Rakenteet kostuvat säiden myötä, mutta myös kuivuvat. Näin ainakin meitä on rauhoiteltu. Tiilikaton viimeistelytyö on vielä kesken, mutta muuten työmaa seisoo.

Tammen taimen kuoltua alkoivat dominonappulat kaatua kellalleen yksi toisensa jälkeen. Pankin myöntämän lisälainan takaus meni mönkään. Tyttären astma puhkesi uudelleen. Muutto, ja sen tuoma valtaisa tavarainventaario. Auto hajosi. Keskenmeno. Sairastelut (Aarni säilytti T-sairaalan päivystyksen ranneketta kuukauden päivät ranteessaan). Kahta työtä tekevä isä kerkeää vain välillä talotyömaalle – perhe alkaa toimia 1960-luvusta muistuttavissa rooleissa, mikä nakertaa epätasa-arvoa halveksivan nykyäidin egoa. Tilanteen pitkittyessä roolit kroonistuvat ja muuttuvat pysyviksi. Perheen yhteiset vapaahetket ovat kuolleet sukupuuttoon. Valvottuja öitä.

Mutta niinhän jokin muukin perhe lienee legendan mukaan talonrakennuksesta selvinnyt? – Vai onko?

Onneksi pankin lisäksi ehkä yhden käden sormilla laskettava joukko todella uskoo taloprojektiimme. Jos ja kun takaus lisälainalle järjestyy, saadaan Åkerbacka asumiskuntoon ja taloon asukkaat, jotka ovat odottaneet ja toivoneet sinne muuttoa kuin kuuta nousevaa. Rakennuksen ei enää tarvitse pönöttää surullisesti kylmänä ja tyhjillään.

Syyskuu on vielä puiden istuttamiselle suotuisaa aikaa, sanoi puutarhuri. Kuolleen tammen taimen tilalle istutamme uusin juhlamenoin hevoskastanjan.

Muita puita sitten myöhemmin. Hopeapaju, muutama omenapuu, uusi kirsikkapuu, kuusi, koivu ja saarni.

– Ja muuten! Tuo sinivihreä pinta Åkerbackan valokuvassa tuossa yllä on tuulensuojalevyä, ei lopullinen pintaverhous, kuten joku ajatteli. Verantaan tulee keskelle puinen pariovi ja pinta tulee täyteen ikkunoita. Taloon tulee valkoinen lautaverhous – samanlainen kuin ennen remonttia.

Olga

Åkerbackan tilalla oli rasiteoikeus Lemppälän rantaan ja laituriin. Ålö-niminen laiva liikennöi Vapparin syrjää vuoron päivässä. Siinä herrasrouvat – vieraat olivat enimmäkseen turkulaisten kauppiaitten rouvia – kesäisin matkustivat pensionaattiin.

Olga Lehtinen piti Åkerbackassa 1920–30-luvuilla tyttäriensä kanssa maineikasta täysihoitolaa, kakskertalaisittain Ookkerpakkaa. Pienikokoinen emäntä Olga kulki knallihattu päässään, liian isoissa miesten kengissä. Hänet tunnettiin raikuvasta naurustaan. Olga oli ahkera: hän työskenteli kesäisin täysihoitolassaan asiakkaitaan palvellen aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan – aikana, jolloin Kakskerran saarelle ei vielä johtanut siltaa. Hän hoiti tarjoilut vieraille monta kertaa päivässä – aikana, jolloin ei ollut vielä jääkaappeja. Ja Olgan pöytä notkui herkkuja! Muun ajan vuodesta Olga mm. pyöritti Turussa antiikkikauppaa. Isäntä, Henrik Lehtinen, Taata, asusteli kesät Åkerbackan kulmahuoneessa kertoen juttuja ja toimien – fetsi päässään – vanhanaikaisen viinapolttimon mestarina eli prännärinä. Åkerbackaan johtava tie on nimetty Olgankujaksi.

 

Kesäasukkaat kävelivät auringonvarjoineen eli parasoleineen Lemppälän rannassa uimassakin ja oikaisivat usein pellon poikki ja tallasivat viljelyksiä. Lemppälän pappa kävi silloin huutamassa, että passais kulkea tietä pitkin. Vieraat huvittelivat myös läheisellä Lemppälän keinumäellä ja piirileikkikalliolla. – – Passaajaflikan kanssa Olga kattoi aamiaispöydän verannalle. Apulaisekseen Olga oli yleensä pestannut nuoren tytön, jolle oli ’käynyt hullusti’. Tyttö oppi palveluksessa kaikenlaiset taloustyöt ja sai ’ensikodin’ itsellen ja lapselleen.

 

OlgaL

 

Olga opetti lapsia antamaan linja-autossa paikkansa vanhemmille ihmisille. Kohteliaan tervehtimisen hän palkitsi karamellilla tai kymmenpennisellä.

 

Herraskaisessa pihassa oli suuri kirkas hopeanvärinen pallo ja kukkamaita. Paikka oli silloin hyvin hieno hoidettuine pihoineen. Åkerbackan siisti keittiö oli pohjoisen puolella ja hiukan hämärä. Siinä oli vain yksi ikkuna. Verannalle johtavissa ovissa oli lasiovet, mutta sieltäkin tuleva valo oli melko vähäinen. Kulmahuoneen alla sijainnut kellari tuoksui hyvälle.

Åkerbackan kivijalasta, talon alta, löytyi ruostuneet, valurautaiset penkinjalat, jotka ovat oletettavasti peräisin Olgan ajalta. Ne soodapuhallettiin ja pohjamaalattiin. Lehtikuusirimat sahattiin penkinjalkojen ruostepinnassa näkyneiden jälkien mukaan samaan leveyteen, kuin ennen. Puuosat saivat pintaansa vihreän Uula-öljymaalin. Valurautajalat maalattiin samalla sävyllä.

Rimat

Uudistettu penkki on omistettu Olgalle, Åkerbackan entiselle emännälle ja suurelle persoonalle. Penkki on mukana Nyt on aina -näyttelyssä, joka avautuu yleisölle ensi sunnuntaina Kakskerran Brinkhallin kartanon Pakarituvassa. Näyttely on toteutettu yhdessä Selimin kanssa (Henrik Drufva & Mika Savela). Sydämellisesti tervetuloa tutustumaan näyttelyymme!

Lähteet/sitaatit:

Raimo Narjus: Kakskerta I – Kakskertaa kiertämässä. Kakskertaseura, Turku 1995.

Ritva Ahola-Riikonen: Tuhat juttua Kakskerrasta. Muistoja vuosilta 1900–1967. Ritva Ahola-Riikonen, Loimaa 2000.

Yllätyksiä ja aarteita, tasapainossa

IMG_3710

Vanhaa taloa korjatessa tulee väistämättä harmillisia yllätyksiä. Kaksi kolmesta savupiipusta olivat ehjiä, mutta romahtivat – pitkä asumattomuus vaatii veronsa. Katto vuosi verannan rakenteet märiksi. Se oli purettava. Uusi samanlainen veranta rakennettiin tilalle. Meille tulvii märkiä laskuja – ei auta muu, kuin lastata puukuorman päälle uusi, vesitiivis postilaatikko. Viime kesänä Åkerbackan pihassa oli kompastua kyihin ja punkkeihin. Hommat jatkuvat punkkirokotusten jälkeen, kyypakkaus takataskussa (jolleivät luikertelevat pikkumokomat ole jo pelästyneet melskaamistamme).

Löysin twiittini viime joulukuulta 2015:

Roudaan käsijarruttomalla pakulla satavuotiaita ikkunoita, kaappia ja kaatamaani joulukuusta.

Voi olemisen sietämätöntä keveyttä! Kauniit valokuvat eivät aina anna totuudenmukaista kuvaa kunnostusprojektista. Onneksi Åkerbacka tulvii aarteita ja pieniä helmiä niin, että tasapaino säilyy, ja into talon entisöintiin.

Pihassa kasvaa vankka vaahtera, jonka runko jakautuu neljään vahvaan oksaan. Ylhäällä puussa, näiden oksien tyvessä kasvaa pieni kuusi. Taloa ympäröi villiintynyt luumupuutarha. Vanha juhannusruusulajike levittää tuoksuaan valkoisista kukinnoistaan alkukesästä. Rakennuksen itäpäässä, lähellä keittiön ikkunoita kohoaa valtava pähkinäpensas. Loppukesästä vadelmapensas notkuu marjoja (taisi tosin jäädä kaivinkoneen alle).

Kuusi

IMG_1450

Peurat, metsäkauriit, ketut ja supikoirat kuljeskelevat Åkerbackan pihamaalla. Tuon tuostakin valvontakamerassa (järjestelmä siirtyi edelliseltä omistajalta kaupan mukana) esiintyy uteliaiden ihmisten lisäksi uskaliaita metsäneläimiä. Rusakko käynnistää kameran kellontarkasti iltaisin klo 22.05, sekä aamuyöllä kolmen ja neljän välillä. Haukka kaartelee peltoaukean yllä. Kaksi korppia tepastelee ylväinä lähipellolla.

Vintiltä ja purkutöiden yhteydessä lattioiden välistä on putkahdellut sitä sun tätä aarretta, kuten Höyrylaivaosakeyhtiö Vapparnin aikataulut vuodelta 1919, sotilaspassi ja tämä hieno, vanha kalenteri.

425152BA-6BB4-451E-8FCA-8902FE83F957

Åkerbackassa oli jonkin verran huonekaluja eri aikakausilta, kun talo siirtyi omistukseemme. Olemme pelastaneet ne, jotka vielä olivat pelastettavissa. Ne tulevat takaisin taloon kunnostettuina.

Kaikkein suurin aarre on oikeastaan ollut ihmiset: ne aidot kohtaamiset, joita projekti-Åkerbacka on poikinut. Eräskin auto kurvasi talon pihaan. Autosta astui liuta eri-ikäisiä naisia, joista nuorin muisteli oppineensa kävelemään Åkerbackassa 1960-luvulla. Naisen isoisä oli kuollut talossa. Jokainen naapuri puolsi rakennuslupaamme. Ilmari Hiito, lähitilallinen, on ollut yksi suurista kohtaamisista. Hänen kauttaan saimme kasan kattotiiliä ja ikkunoita. Ilmari ei ole vain kaivinkonemiehemme, vaan oikeastaan luova kaivinkonetaiteilija, jolla on hyviä ideoita. Hän on muuttanut suhtautumistani maisemaan – maisema ei ole enää minulle staattinen, kuten ennen, vaan muokattavissa.

Åkerbackan tila sijaitsee Kakskerran saarella, Kakskerranjärven ja meren välissä. Merenrantaan on matkaa puoli kilomeriä. Venelaiturin vieressä on kapea hiekkaranta, josta pääsee uimaan. Jopa Jussi uskaltautui siitä uimaan viime kesänä. Hankimme maitokärryt, jolla saamme lapset, eläimet ja ranta- tai venekamppeet kärrättyä talolta merenrantaan ja takaisin. Kokeilemme jo nyt tulevana vappuna!

IMG_1593

IMG_1579

Hirttä, tiiltä ja muuta aitoa

Åkerbackan korjaustyöt käynnistyivät jo alkusyksystä 2015, jolloin Turunmaan korjausrakentamisosuuskunnan miehet paikkasivat 1800-luvun lopun hirsiseinää ja kivijalan luonnonkivimuuria.

Joitain lahoja hirsiä korvattiin ehjillä, sekä muutama hirsiseinän lauta-vuorivilla-paikka korjattiin oikeaoppisesti hirrellä ja pellavalla. Olihan seinässä myös joitain karattomia kohtia, jotka tuettiin. Sisäseinään puhkaistiin oviaukko tulevasta makuuhuoneeseesta vaatehuoneeseen.

Hirret

Tuohi

Kivijalan luonnonkivimuuri paikattiin ja siihen tehtiin kunnolliset kissanreiät. Vanha kivinen maakellari odottaa vielä kohentamista.

Isäntä-Jussi, aviomieheni, pesi vanhat Kupittaan saven kattotiilet ennen yöpakkasia. Ne nostetaan takaisin katon katteeksi. Paljon tiiliä oli rikkoutunut, mutta saimme ystävien kautta samaa tiiltä, joka on purettu Kupittaan saven vanhasta tehdasrakennuksesta. Harjatiiliä metsästämme vielä: suuntaamme tänään Ekomatin kautta talolle. Katsotaan, kuinka käy. Haluaisimme Sipoon kattotiilitehtaan harjatiiliä.

 

Tähän taloon ei muovia tule.

– sanoi Åkerbackan isäntä Jussi. Vaikka pyrimme käyttämaan aitoja ja alkuperäisiä rakennusmateriaaleja, on tästä ollut hieman joustettava –

Sain Rakennusapteekin hirsirakentamiskurssilta menneenä viikonloppuna hienoja lohenpyrstövalokuvia. Jussi-isäntä innostui hirsikorjauksista seurattuaan aikansa Turunmaan korjausrakentamisosuuskunnan miesten työskentelyä talolla. Tarkoitus on, että hän suoriutuisi itse vielä jokusesta Åkerbackassa tekemättä jääneestä hirsikorjauksesta –

 

IMG_2026

Luonnoksia, suunnitelmia

luonnoksia

Vaikka valmistuinkin arkkitehdiksi pääaineenani Arkkitehtuurin historia ja teoria, sekä osallistuin opiskeluaikana professori Panu Kailan Perinteiset rakenteet ja niiden korjaus -kurssille, olen aivan uudessa tilanteessa. Toimin ensi kertaa rakennuksen pääsuunnittelijana. Toiseksi, kohtaan perinnerakentamisen kuin uuden, kartoittamattoman alueen – jolle astuessa tiedostan alueen avautuvan loputtomana. Opin jatkuvasti uutta.

Åkerbackan muutostyöt ovat mittavia: pitkään asumattomana seissyt rakennus muutetaan nykykodiksi nykymukavuuksin. Asuttava tila laajenee, kun rakennuksen ennen vain kesäasuttavat tilat, vintti ja veranta, eristetään talviasuttaviksi. Uusi porstua rakennetaan muinoin puretun paikalle.

Suunnittelussa ja toteutuksessa on kyse sekä valinnoista että kompromisseista. On jatkuvasti tehtävä valintoja, joiden seurauksista ja kauaskantoisuudesta ei ole tietoa. Miten taata satavuotiaalle talovanhukselle arvonsa mukainen tulevaisuus? Kestäisikö se vielä toiset sata vuotta? Nykytekniikka vanhenee jo vuodessa parissa. Mitenkäs talotekniikan kestävyys ja elinkaari? Miten sijoittaa ja rakentaa ikivanhaan hirsirakennukseen keittiö- ja kylpyhuonetilat niin, että vältytään kosteusvahingoilta? Miten korjata hirsiseinät asianmukaisesti, hengittäviksi, eikä aiheuttaa vahinkoja esimerkiksi valitsemalla vääränlainen, muovitettu rakennuspaperi – perinteisen, hengittävän rakennuspaperin valmistushan on lakkautettu (ks. keskustelu esimerkiksi Perinnemestarin sivuilla) –

Miltä rakennus näyttää kaiken tämän operoimisen jälkeen? Haluan saada arkkitehtisuunnittelun kautta säilymään sen kauneuden, mittasuhteiden sopusoinnun ja kiehtovan ajallisen kerrostuneisuuden, jotka kohtasimme ensi kertaa Åkerbackaan astuessamme.

Niin, ihan rämähän se oli, talovanhus. Katto, tai mitä vanhasta tiilikatosta oli jäljellä, piilotteli pressujen alla. Pohjoispuolen julkisivu yhtä sillisalaattia! Silkkaa hulluutta lähteä etsimään tuosta räsyisestä kaaoksesta sitä omaa kotirakennusta, jonka näin ensisilmäyksellä kaikkien ryppyjen alla!

katto

Pienillä järjestelyillä syntyi skissipaperille uusi huonejärjestys: Keittiö sijottuu itäpäähän, aamuauringon puolelle, kun taas vanhempien makuuhuone toiseen päätyyn, ilta-aurinkoon. Näiden kahden tilan väliin jäävät pienempi kirjasto- tai työhuonetila ja aula, joka palvelee läpikulkutilana isolle etelään suuntautuvalle verannalle. Rankorakenteisen verannan itäpäähän tulee kylpyhuone, etäälle vanhasta hirsirakenteisesta rakennusosasta. Verannalta noustaan portaita ylös toiseen kerrokseen, jossa lasten makuuhuoneet sijoittuvat symmetrisinä tiloina rakennuksen molempiin päihin. Lasten makuuhuoneista avautuvat ikkunat neljään suuntaan; talon vintin päätyikkunoiden lisäksi mansardikattoa puhkovat neljä symmetristä kattolyhtyikkunaa on sijoitettu yläkerran makuuhuonetiloihin.

Jotta matala vintti saatiin eristettyä talviasuttavaksi, piti sitä korottaa asuttavan huonekorkeuden säilyttämiseksi. Eristeet vievät tilaa. Katto näytti valmiiksi matalalta – vintin ikkunoiden yläreunan ja räystään väliin jäävä etäisyys oli olemattoman pieni, joten kattoa oli varaa korottaa. Joskus kattoa nostetaan liikaa suhteessa julkisivuihin, ja lopputulos on kuin korkeana keikkuva kermakakku – sellaisia näkee surukseen joskus. Åkerbackan katon korotusta ja muita muutoksia varten tarvittiin Turun kaupungilta rakennuslupa. Viiden kuukauden odotus palkittiin, kun lupa viimein myönnettiin 17.2.2016.

Web

Autiotalosta kodiksi

IMG_0992

Olimme ajeneet useasti rakennuksen ohi. Vanha mansardikattoinen päärakennus kohoaa tieltä katsottuna perinteisen saaristolaispeltomaiseman reunalla, sijoittuen nojaamaan vasten taustalla kohoavaa metsäistä kalliota. Pitkään tyhjillään ollut rakennus oli kiinnittänyt huomiomme – katon virkaa toimittivat pitkään eriväriset pressut.

Åkerbackan tila tuli myyntiin toukokuussa 2015. Kauppakirjat allekirjoitimme 30.6.2015. Emme enää jaksaneet ihmetellä, miksei kukaan pidä huolta kauniista rakennuksesta. Päätimme kunnostaa autiotalosta perheellemme kodin.