Hiljaksiin

Elokuu_isoveranta.jpg

Terveisiä täältä Åkerbackan työmaalta pitkän hiljaisuuden jälkeen. Instagramissa on työmaapäivityksiä näkynyt enemmän. Työt edistyvät vähitellen. Osa ikkunoista on jo paikoillaan, samoin osa verannan ulkolaudoituksesta, jonka väriksi valikoitui jo suunnitteluvaiheessa murrettu valkoinen. Vuorilaudat maalataan puhtaamman valkoisiksi, jotta ne saadaan visuaalisesti erottumaan julkisivujen pystyrimalaudoituksesta. Talousvesikaivo on porattu kallion uumeniin, joskin kaivo odottelee vielä pumppua ja vesijohtoa liitettäväksi talon alla kulkeviin putkiin. Talon alla kulkevat vesijohtoputkien lisäksi viemäri- ja salaojaputket. Biolanin jätevesipuhdistamo kaivettiin maahan jo viime kesänä. Työmaan valvontaa on lisätty – viime talvena joku kehveli oli sytyttänyt nuotion aivan talon viereen.

Yläkerran eristys jatkuu. Ekovillalevyt on jo laitettu paikoilleen, ja seuraavaksi hankalasti levyillä eristettävät kohdat eristetään puhallusvillalla. Uudet, varaavat tiilipiiput halkovat yläkerran tilaa, ja ne on jo muurattu läpi katon. Savupiiput saivat komeat kruunut, kuten Åkerbackassa ennen vanhaan. Toisen kerroksen sisäovetkin löytyivät Wanhan Wallankumouksesta. Niissä on karmit, lukot ja kahvat paikoillaan, ja ovet ovat oivassa kunnossa. Samalla mukaan tarttui kaksi kaunista, karmillista komeron ovea, jotka eivät tarvitse edes uutta maalipintaa. Ne saavat palvella alakertaan rakennettavan vaatekomeron ovina.

piippujapiiput

Asumme siis edelleen evakossa. Tiiviiseen asumiseen tiskikoneetta näemmä tottuu. Väliaikaiskodin ainoa kylpyhuone kerää välillä jonoa ovensa taakse. Odotamme kaikki kovasti muuttoa Kakskertaan, mutta vielä menee aikaa. Alkusyksystä kolmen vanhan kaakeliuunin muuraus käynnistyy. Silloin asennetaan myös lattialämmityspuket ja lautalattiat. Vesi-ilmalämpöpumppu voitti lopulta edukkaammilla aloituskustannuksilla maalämpövaihtoehdon. Syksyn kylmetessä saadaan Åkerbackaan siis peruslämpö pitämään kosteuden loitolla ja tekemään rakennuspuuhista asteen miellyttävämpiä.

 

Jaa niin. Viime syksynä istuttamamme hevoskastanja on yhä hengissä.

 

Elokuu_pieni.jpgikkuna_ja_aarni

Mainokset