Kiiltävä kuula

Kirjalliset lähteet kertovat suuresta, kiiltävästä kuulasta Olgan puutarhassa Åkerbackan pensionaattiaikana. Olen monesti miettinyt, miltä pallo näytti – ajatellut sen muistuttavan Helsingin Hietalahden rannan Olo n:o 22 -teoksen palloja. Selailin tässä yhtenä päivänä ystäväni Irma Lounatvuoren yhdessä Sirkku Döllen toimittamaa Signe Brander Suomen kartanoissa -kirjaa. Löysin tämän kuvan, jonka Brander on kuvannut Liimatan kartanon puutarhassa.

Tässä vieraileva tähti Åkerbackan talvisella työmaalla.

kettu.jpg

Mainokset

Kesken

syys

Uusi osoitteemme on… -postin lähdettyä perheemme sai muutamia onnitteluviestejä teemalla: ”Oi, talo on valmis, ja pääsitte muuttamaan!”. Todellisuudessa olemme siis muuttaneet entistä pienempään asuntoon maksaaksemme talolainan lyhennykset – vuokra on iso summa maksettavaksi kuukaudessa lainan maksuerien ja remonttikustannusten lisäksi.

Karu totuus on, että viime kesänä perheemme yhdessä Åkerbackan pihaan istuttaman tammen taimen kuoltua alkoivat vastoinkäymiset toden teolla.

Kolmivuotiaan poikamme jalan korjausleikkaus oli jo viime keväänä suunniteltu tehtäväksi TYKS:ssä vielä samana vuonna, syys-lokakuussa 2016. Siitä syystä ainakin osa Åkerbackan päärakennuksesta piti saada asumiskelpoiseen kuntoon, jotta olisimme päässeet muuttamaan omaan kotiimme jo elokuussa. Toisin kävi. Ensin loppuivat rahat; budjetti räjähti osin vanhan talon yllätysten vuoksi, osin viimeistelemättömän ja väärinrakennetun autotallin takia, jonka loppukatselmus oli tekemättä, sekä ulkopuolisen työvoiman käytön viemän leijonanosuuden vuoksi.

Ja minä, joka valvoin budjettia ja istuin kirstun päällä, olin koko viime kevään kiireinen elämäni suurimman suunnitteluprojektin takia: Laukon kartano avattiin isolle yleisölle toukokuun lopussa. Budjetin valvonta jäi taka-alalle, kun Laukon kokonaisvaltainen suunnittelu vei kaiken ajan (kirjamuotoilu, graafinen muotoilu, mainonnan suunnittelu sekä tila-, arkkitehtuuri-, kaluste-, tuotesuunnittelu). Olihan viime keväänä vielä lisäksi yhden kuukauden mittainen ajanjakso, jolloin ei ollut päivää, etteikö joku perheestämme olisi sairastanut.

Talo jää siis ensi talveksi kylmilleen. Onneksi kyseessä on hirsitalo ja hengittävät, luonnonmukaiset rakenteet. Rakenteet kostuvat säiden myötä, mutta myös kuivuvat. Näin ainakin meitä on rauhoiteltu. Tiilikaton viimeistelytyö on vielä kesken, mutta muuten työmaa seisoo.

Tammen taimen kuoltua alkoivat dominonappulat kaatua kellalleen yksi toisensa jälkeen. Pankin myöntämän lisälainan takaus meni mönkään. Tyttären astma puhkesi uudelleen. Muutto, ja sen tuoma valtaisa tavarainventaario. Auto hajosi. Keskenmeno. Sairastelut (Aarni säilytti T-sairaalan päivystyksen ranneketta kuukauden päivät ranteessaan). Kahta työtä tekevä isä kerkeää vain välillä talotyömaalle – perhe alkaa toimia 1960-luvusta muistuttavissa rooleissa, mikä nakertaa epätasa-arvoa halveksivan nykyäidin egoa. Tilanteen pitkittyessä roolit kroonistuvat ja muuttuvat pysyviksi. Perheen yhteiset vapaahetket ovat kuolleet sukupuuttoon. Valvottuja öitä.

Mutta niinhän jokin muukin perhe lienee legendan mukaan talonrakennuksesta selvinnyt? – Vai onko?

Onneksi pankin lisäksi ehkä yhden käden sormilla laskettava joukko todella uskoo taloprojektiimme. Jos ja kun takaus lisälainalle järjestyy, saadaan Åkerbacka asumiskuntoon ja taloon asukkaat, jotka ovat odottaneet ja toivoneet sinne muuttoa kuin kuuta nousevaa. Rakennuksen ei enää tarvitse pönöttää surullisesti kylmänä ja tyhjillään.

Syyskuu on vielä puiden istuttamiselle suotuisaa aikaa, sanoi puutarhuri. Kuolleen tammen taimen tilalle istutamme uusin juhlamenoin hevoskastanjan.

Muita puita sitten myöhemmin. Hopeapaju, muutama omenapuu, uusi kirsikkapuu, kuusi, koivu ja saarni.

– Ja muuten! Tuo sinivihreä pinta Åkerbackan valokuvassa tuossa yllä on tuulensuojalevyä, ei lopullinen pintaverhous, kuten joku ajatteli. Verantaan tulee keskelle puinen pariovi ja pinta tulee täyteen ikkunoita. Taloon tulee valkoinen lautaverhous – samanlainen kuin ennen remonttia.

Hirttä, tiiltä ja muuta aitoa

Åkerbackan korjaustyöt käynnistyivät jo alkusyksystä 2015, jolloin Turunmaan korjausrakentamisosuuskunnan miehet paikkasivat 1800-luvun lopun hirsiseinää ja kivijalan luonnonkivimuuria.

Joitain lahoja hirsiä korvattiin ehjillä, sekä muutama hirsiseinän lauta-vuorivilla-paikka korjattiin oikeaoppisesti hirrellä ja pellavalla. Olihan seinässä myös joitain karattomia kohtia, jotka tuettiin. Sisäseinään puhkaistiin oviaukko tulevasta makuuhuoneeseesta vaatehuoneeseen.

Hirret

Tuohi

Kivijalan luonnonkivimuuri paikattiin ja siihen tehtiin kunnolliset kissanreiät. Vanha kivinen maakellari odottaa vielä kohentamista.

Isäntä-Jussi, aviomieheni, pesi vanhat Kupittaan saven kattotiilet ennen yöpakkasia. Ne nostetaan takaisin katon katteeksi. Paljon tiiliä oli rikkoutunut, mutta saimme ystävien kautta samaa tiiltä, joka on purettu Kupittaan saven vanhasta tehdasrakennuksesta. Harjatiiliä metsästämme vielä: suuntaamme tänään Ekomatin kautta talolle. Katsotaan, kuinka käy. Haluaisimme Sipoon kattotiilitehtaan harjatiiliä.

 

Tähän taloon ei muovia tule.

– sanoi Åkerbackan isäntä Jussi. Vaikka pyrimme käyttämaan aitoja ja alkuperäisiä rakennusmateriaaleja, on tästä ollut hieman joustettava –

Sain Rakennusapteekin hirsirakentamiskurssilta menneenä viikonloppuna hienoja lohenpyrstövalokuvia. Jussi-isäntä innostui hirsikorjauksista seurattuaan aikansa Turunmaan korjausrakentamisosuuskunnan miesten työskentelyä talolla. Tarkoitus on, että hän suoriutuisi itse vielä jokusesta Åkerbackassa tekemättä jääneestä hirsikorjauksesta –

 

IMG_2026